Otteluraportti: Spartans - Falcons

24.8.2020

Hyvinkää Falconsia vastaan Pirkkalan Keskuskentällä varsin koleassa ja epävakaisessa säässä pelattu välieräottelu päättyi Spartansin niukkaan voittoon. Ottelu näytti ratkeavan jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta ansiokkaasti rivinsä koonneet hyvinkääläiset kiristivät ruuvia koko toisen puoliajan, ja jännitystä riitti aina viime sekunneille saakka.

Spartans vastaanotti aloituspotkun ja sai näin myös ensimmäisen hyökkäysvuoron. Ottelun alussa kummankaan joukkueen hyökkäys ei tuntunut löytävän oikeita työkaluja vastustajan puolustuksen murtamiseen. Pirkkalan epäonneksi vieläpä ensimmäisen lentopotkun aloitussyöttö karkasi aina oman maalialueen päätyrajasta yli ja Falcons siirtyi ottelussa 2–0 johtoon.

Sateinen keli teki ottelusta varsin tapahtumarikkaan. Pelinrakentaja Daniel Tolonen (oik.) ojentaa palloa keskushyökkääjä Ronny Lehmussaarelle. Kuva: Harri Koivunen

Ensimmäistä kertaa koko kaudella tappioasemassa, joskin kovin niukassa sellaisessa, ollut Spartans ei vieläkään tuntunut löytävän aseita edetä maalialueelle saakka. Peli poukkoili kenttäpuoliskolta toiselle, mutta kumpainenkaan joukkue ei päässyt edes yrittämään maalintekoa vastustajan maalialueen lähistöltä.

Epäonnisesti alkanut ottelu sai uuden käänteen, kun takapuolustaja Antti Willberg luki jälleen kerran erinomaisesti peliä ja napattuaan syötönkatkon palautti sen onnistuneesti maaliin saakka. Pirkkalaisten hyökkäys sai puolustuksen onnistumisesta uutta virtaa ja pelinrakentaja Eemi Huhtinen löysi pitkän hyökkäysvuoron aikana toistuvasti laitahyökkääjä Jesse Aallon, joka lopulta teki samaisen hyökkäyksen päätteeksi myös kauden avausmaalinsa.

Jesse Aalto (vas.) teki avausmaalinsa tärkeässä paikassa. Kuva: Harri Koivunen

Toisella neljänneksellä Spartansin hyökkäys jatkoi varsin vakuuttavia otteita ja keskushyökkääjä Ronny Lehmussaari sai kunnian viimeistellä Spartansin kolmannen maalin. Ennen puoliaikaa pirkkalaiset pääsivät vielä hätyyttelemään Falconsin maalia aivan sen rajalta, ja pelinrakentaja Huhtinen juoksi pallon kanssa itse maaliin. Puoliajalle siirryttiin lukemissa 24–2.

Puoliajalta tultaessa hyvinkääläiset olivat tappioasemasta selkeästi sisuuntuneet, ja tekivät heti puoliajan ensimmäisestä hyökkäysvuorostaan maalin. Pelatun lisäpisteen onnistuttua tilanne oli 24–10. Spartans -hyökkäys ei kyennyt vastaamaan Falconsin pisteisiin ja pirkkalaisten puolustus joutui jälleen kovan paikan eteen.

Laitahyökkääjä Alvari Einola (oik.) pelasi tasaisen varmasti, vaikka pisteitä ei tällä kertaa syntynytkään. Kuva: Harri Koivunen

Pirkkalan hyökkäys koki jälleen epäonnen hetkiä, kun sateisessa säässä märkä pallo livahti pelinrakentaja Daniel Tolosen käsistä maalialueelle ja Tolonen joutui peittämään pallon. Tuloksena oli jälleen oma maali ja Falcons kavensi Spartansin johdon lukemiin 24–12. Spartans -puolustus joutui vielä taipumaan toistamiseen ja tilanne oli onnistuneen lisäpisteyrityksen jälkeen 24–20, kun pelikellossa oli aikaa alle minuutti. 

Falcons kokeili vielä varsin ovelasti pelata aloituspotkun itselleen potkaisemalla pallon peliin suoraan aloituskokouksesta. Spartansin palautusmuodostelmassa etulinjan keskellä pelaava puolustuksen linjamies Markku Kosonen oli kuitenkin hereillä ja peitti pallon varmasti syliinsä. Pelikellon loppuun kuluttamiseksi Spartansille riitti pallon kanssa polvistuminen ja näin ottelu päättyi lukemiin 24–20.

Hyvinkää Falconsista parhaana pelaajana palkittiin ympäri kenttää lähes jokaisella pelipaikalla ahkeroinut Arttu Tapola ja Spartansista 4 syötönkatkoa ottelun aikana poiminut takapuolustaja Antti Willberg.

Antti Willberg (6) ja muu puolustus kannattelivat Spartansin Rautamaljaan saakka. Kuva: Harri Koivunen