Otteluraportti: Steelers Veljmiehet - Spartans

20.7.2020

Spartansin historian ensimmäinen 11 vs. 11 sarjaottelu pelattiin 18.7.2020 Kuopiossa, Väinölänniemen kentällä. Otteluun lähdettiin laajalla, mutta verrattain hyvinkin nuorella kokoonpanolla. Ottelusta odotettiin tasaista ja kovaa. Yleisö saikin hämmästellä hienoja pistesuorituksia molemmilta joukkueilta, vaikka tällä kertaa kotijoukkue joutui taipumaan Spartansin edessä. Spartansin puolustus pelasi upean ottelun laittaen myös pisteitä taululle.

Ottelu Spartansin aloituspotkulla, jonka jälkeen oli Veljmiehien hyökkäysvuoro. Ensimmäisellä yrityksellä Veljmiehet rähmäsi pallon epäonnistuneen aloitussyötön ja Juuso Bergerin taklauksen seurauksena. Pallon noukki maasta Markus Korpela, jolloin pirkkalalaiset saivat vuorostaan hyökkäysvuoron. Spartansin ensimmäinen hyökkäys päättyi Eemi Huhtisen heittämään ja Jaakko Koivusen kiinniottamaan touchdowniin.

Hyökkäyksen linjamies Ville Seitsonen (kesk.) pelaamassa ensimmäistä otteluaan. Palloa valmistautuu heittämään pelinrakentaja Eemi Huhtinen. Kuva: Harri Koivunen

Veljmiehien seuraavalla hyökkäysvuorolla Spartansin puolustus pelasi loistokkaasi ja pakotti Veljmiehet lentopotkaisemaan jo kolmen yrityksen jälkeen. Lentopotkun blokkasi hienolla suorituksella Ere Viitanen, joka myös poimi pallon syliinsä maalialueelta touchdownin arvoisesti.

Toisella neljänneksellä nähtiin tulokas Jesse Nuutisen uran ensimmäinen kiinniotto, joka oli samalla hänen ensimmäinen touchdowninsa. Maalin heitti pelin aloittanut pelinrakentaja Eemi Huhtinen. Toisen neljänneksen loppupuolella Spartans peluutti myös toista pelinrakentajaansa, Daniel Tolosta, joka heitti hienon hyökkäysvuoron päätteeksi pallon maalialueelle Matti Liskille, joka nappasi pallon varmasti kiinni. Puoliajalle siirryttiin lukemissa 0–27 Spartansin hyväksi.

Keskushyökkääjä Tomi Mäkinen kantaa palloa ja laitahyökkääjä Alvari Einola blokkaa. Kuva: Harri Koivunen

Toinen puoliaika alkoi Spartansin hyökkäyksellä, joka puoliajan jälkeen hieman yskähteli. Daniel Tolosen heittämä syötönkatko palautettiin isäntien toimesta maaliin asti. Spartansin puolustus pelasi kuitenkin edelleen loistavasti ja jo toinen Juuso Bergerin aiheuttama rähmäys päätyi Joonas Lindströmin käsissä vastustajan maalialueelle asti.

Alvari Einola (oik.) palauttamassa aloituspotkua. Kuva: Harri Koivunen

Neljännellä neljänneksellä Spartansin hyökkäys ei vieläkään käynnistynyt kunnolla, ja huonon aloitussyötön seurauksena epäonnistuneen lentopotkun jälkeen Veljmiehet pääsivät hyökkäämään aivan Spartansin maalialueen tuntumasta ja kuljettivatkin pallon aina maaliin saakka.

Loppupeli oli molempien joukkueiden puolelta pitkälti ajanpeluuta ja tuomarin viheltäessä pilliin pelin päättymisen merkiksi oli taululla lukemat 13–34 Spartansin eduksi ja näin Spartans nappasi kauden ensimmäisestä ottelusta hienon vierasvoiton.

Puolustuksen puolella nähtiin myös jo mainittujen hienojen suoritusten lisäksi kolme syötönkatkoa, joista kaksi päätyi Antti Willbergin ja yksi Tapio Karin käsiin, sekä kuusi pelinrakentajan säkitystä Markku Kososen toimesta. Hyökkäyksen puolella laitahyökkääjä Jesse Aalto kunnostautui myös potkaisijana upottaen neljä viidestä lisäpistepotkusta.

Antti Willberg palauttamassa syötönkatkoa ja antamassa ohjeita edessä blokkaavalle Markus Korpelalle. Kuva: Harri Koivunen