Otteluraportti: Spartans - Milky City Farmers

18.7.2022

Vaihtelevassa säässä pelattu vaiherikas ottelu päättyi Spartansin selvänumeroiseen 52–0 voittoon. Pienellä rosterilla paikalle saapunut Milky City Farmers esitti paikoin varsin pirteitä edesottamuksia, mutta kauden edetessä tahtia kiristänyt Spartans-puolustus piti vieraat tylysti nollilla.

Tomi Mäkinen (7) kurottamassa kohti maalia. Kuva: Harri Koivunen

Aivan ottelun alussa molempien joukkueiden hyökkäykset vielä etsivät vastustajan puolustuksesta aukkoja, joihin iskeä. Farmersin hyökkäystä kiusasivat myös epäonnistuneet aloitussyötöt, joiden jonka jälkeen heidän oli luovuttava pallosta lentopotkulla. Myös lentopotkun aloitussyöttö karkasi potkaisijan tavoittamattomiin ja näin Spartans pääsi hyökkäämään erinomaisesta kenttäasemasta.

Laitahyökkääjän paikalle siirretty keskushyökkääjä Tomi Mäkinen nappasi uudet yritykset melko pitkällä heittopelillä ja viimeisteli urakan vielä omakätisesti juoksemalla pallon maaliin seuraavalle yrityksellä. Lisäpisteen potkaisi sisään viime kaudellakin potkimassa nähty ja hyökkäyksen linjasta tuttu Jaakko Silmola.

Seuraavalla hyökkäysvuorolla pirkkalaiset etenivät Emil Makkulan hienolla pitkällä kiinniotolla jälleen lähelle Farmersin maalialuetta. Seuraavalla yrityksellä Spartansin onni näytti kuitenkin kääntyneen, kun pelinrakentaja Daniel Tolonen loukkaantui harmittoman näköisessä taklaustilanteessa. Toinen pelinrakentaja Eemi Huhtinen oli lepovuorossa, joten hätiin kutsuttiin laitahyökkääjän paikalta Joni Riihelä.

Joni Riihelä (5) ja sentteri Aleksi Patteri juhlimassa maalia. Kuva: Harri Koivunen

Päävalmentaja Toni Uusitalo joutui kirjoittamaan pelikirjan osittain lennosta kokonaan uusiksi, mutta pitkä historia osan pelaajista kanssa ja koko talven läpi jatkunut perusasioiden treenaaminen mahdollisti silti varsin suorituskykyisen hyökkäyspelin pyörittämisen. Ensimmäinen hyökkäysvuoro uudella kokoonpanolla ja pelisysteemillä päättyi kuitenkin Jaakko Silmolan onnistuneeseen potkumaaliin.

Heti toisen puoliajan alussa Riihelä tavoitteli pitkällä heitolla Emil Makkulaa, mutta pallo livahti vastustamattomasti täysin vapaana juosseen nuorukaisen käsien läpi. Puoliajalla Spartans oli kuitenkin ehtinyt hioa uutukaista pelikirjaansa ja tämän vastoinkäymisen jälkeen hyökkäys rullasi kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kulmapuolustaja Jesse Nuutinen palauttamassa syötönkatkoa. Kuva: Harri Koivunen

Toisella puoliajalla maalialueelle pääsi vielä Kokkolassa loistanut Rabbi Milandou ja Riihelä itse kahdesti. Puolustus pelasi loppuun saakka kovaa ja varmasti ja erityisesti nuoret tulokaspelaajat Joonas Korhonen ja Samuli Rahkjärvi tekivät ison esiinmarssin tukimiesosaston kärkipäähän. Vanhoista konkareista erinomaisia taklauksia ja yhden rähmäyksen arvoisen iskun esitti linjamies Ali Ersan. ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Myös Jaakko Silmola oli potkumaalissa ja lisäpisteyrityksissä erehtymätön. 

Päävalmentaja Uusitalo oli varsinkin olosuhteisiin nähden joukkueensa otteisiin varsin tyytyväinen. ”Onneksi osattiin muuttaa hyökkäystä pelinrakentajan loukkaannuttua. Monen pelaajan kanssa on pitkä historia ja pelikirja mitä lähdettiin toteuttamaan, oli käytössä viimeksi vuonna 2017.” kommentoi helpottunut Uusitalo tunnelmiaan ottelun jälkeen.

Tulokas Joonas Korhonen (55) nosti tasoaan merkittävästi. Kuva: Harri Koivunen

Seuraavaksi Spartans kohtaa Rovaniemi Nordmenin vierasottelussa 23.7. ja seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 30.7. Oulu Northern Lightsia vastaan.