Otteluraportti: Spartans - Gators

20.6.2022

Spartansin vuoden 2022 kotiavaus oli tasokas ja jännittävä ottelu, joka päättyi vahvan erikoisjoukkuepelaamisen turvin Spartansin voittoon. Aito Säästöpankin isännöimässä ottelussa nähtiin puolin ja toisin upeita suorituksia ja hieman epävakaisesta säästä huolimatta oli paikalle saapunut hienosti yleisöäkin.

Spartansin kotiavaus potkaistiin käyntiin epävakaisessa säässä. Kuva: Valtteri Rui

Ensimmäinen neljännes alkoi Spartansin aloituspotkulla ja Gatorsin hyökkäysvuorolla. Ensimmäinen hyökkäysvuoro katkesi kuitenkin ennen aikojaan, kun pelinrakentajana aiemmin pelannut Eemi Huhtinen nappasi takapuolustajan paikalta upean syötönkatkon. Pirkkalaisten hyökkäys kiitti puolustusta hyvästä kenttäasemasta ja sisempi laitahyökkääjä Kalle Tanninen kantoi pallon maaliin saakka pelinrakentaja Daniel Tolosen lyhyestä heitosta. Juuso Savolainen potkaisi pallon haarukaan ja numerot olivat 7–0.

Seinäjokelaiset kuitenkin vastasivat vielä saman neljänneksen aikana, kun vikkeläjalkainen pelinrakentaja Akseli Syrjänen onnistui karkaamaan puolustuksen linjan alta ja löytämään maalialueelta täysin vapaana olleen laitahyökkääjän. Seinäjokelaisten kahden pisteen lisäpisteyritys kuitenkin epäonnistui, joten kotijoukkue säilytti 7–6 johtoaseman.

Lauri Kanerva (32) viljeli varmoja taklauksia läpi ottelun. Kuva: Valtteri Rui

Toisella neljänneksellä Spartansin hyökkäys pystyi edelleen etenemään kohtalaisesti. Maalialueelle saakka palloa ei kuitenkaan neljänneksen aikana saatu, mutta Juuso Savolainen oli jälleen mies paikallaan ja potkaisi pallon kolmen pisteen arvoisesti haarukkaan. Puoliajalle siirryttiin näin 10–6 tilanteessa.

Kolmannella neljänneksellä Spartans eteni jälleen kentällä lyhyitä siivuja kerrallaan, kunnes kolmas ja lyhyt tilanteessa pelinrakentaja Tolonen kantoi itse pallon kentän puolivälin tuntumasta aina maaliin saakka. Savolainen ei tälläkään kertaa erehtynyt ja numerot olivat 17-6. Jälleen kerran Gators vastasi pelinrakentaja Syrjäsen pitkään heittoon päätyneellä karkumatkalla, joka päätyi maalialueelle laitahyökkääjän käsiin ja Gators kavensi lisäpisteen jälleen epäonnistuttua tilanteeksi 17-12.

Tolonen karkasi Gators puolustukselta. Kuva: Valtteri Rui

Neljännellä neljänneksellä alkoi Gatorsin urhoollisesti taistellut kapea rosteri osoittaa jo hieman väsymisen merkkejä, mutta eivät silti päästäneet Spartansia aivan ottelun loppumetreilläkään maalialueelle saakka. Ottelun loppunumerot 20–12 tarjosi todella vakuuttavasti esiintynyt Juuso Savolainen, joka ratkaisi ottelun yli 50 jaardin mittaisella potkumaalilla.

Juuso Savolainen (oik.) potki sisään kaikki lisäpisteyritykset ja potkumaalit. Kuva: Valtteri Rui

Päävalmentaja Toni Uusitalo oli voitosta helpottunut ja jopa hieman tyytyväinen. Rosterista puuttui yli 20 nimeä, kun kesäkiireet ja samanaikaisesti pelattu III-divisioonan turnaus Vaasassa verotti kokoonpanoa. Hyökkäyksessä tarvitaan toistoja, jotta turhat liput saadaan pois ja peleihin lisää suoritusvarmuutta. Erikoisjoukkuepelaaminen sujui kuitenkin joka osa-alueella erinomaisesti.

Pistesuorituksia tehneiden pelaajien lisäksi nostettakoon esiin kulmapuolustaja Lauri Kanervan lukuisat taklaukset ja maahanlyönnit ja puolustuksen linjamies Ali Ersanin upeat taklaukset kaukana aloituslinjan takana.

Vaikka Gatorsin rosteri oli pieni, oli se sitäkin kokeneempi. Vaahteraliigassa ja jopa maajoukkueessa vastuuta saaneet pelaajat tarjosivat pirkkalaisten nuorelle rosterilla korvaamatonta kokemusta kamppailutilanteista taitavia vastustajia vastaan. Juhannustauon aikana keskitytään pienten kolhujen paranteluun ja käännetään katseet kohti seuraavaa ottelua.