Otteluraportti: Eagles - Spartans

15.8.2023

Tiukassa välieräkamppailussa altavastaajana otteluun lähtenyt Spartans onnistui yllättämään Kotka Eaglesin ja selvitti tiensä sarjanousijana I-divisioonan loppuotteluun, Spagettimaljaan. Vaikka loukkaantumisia on kauden jälkipuoliskolla keretty parannella, puuttui ottelusta silti yhdeksän avauskokoonpanossa totutusti nähtyä pelaajaa. Korvaavat ja nuoret pelaajat ovat kuitenkin nostaneet profiiliaan ja osoittivat ettei peli ole muutaman nimipelaajan varassa.

Etenkin puolustus avasi ja päätti ottelun vahvalla suorittamisella. Kuva: Mikko Mäkelä

Päävalmentaja Toni Uusitalo voi nyt sanoa olevansa tyytyväinen joukkueen kehitykseen kuluvan kauden aikana. ”Niin hyökkäys kuin puolustuskin on parantanut otteitaan lähes joka pelissä. Myös sarjatason nousun pelilliset haasteet on pikkuhiljaa saatu selätettyä.” Myös otteluun valmistautuminen onnistui ja Spartans pystyi pelaamaan omilla vahvuuksillaan kitkien samalla vastustajan vahvuudet pois.

Avausneljänneksellä puolustus pysäytti Eaglesin hyökkäyksen niille sijoilleen ja lentopotkun aloitussyötön epäonnistuttua Spartansilla oli maalialueelle edettävää vain seitsemän jaardia, johon keskushyökkäjä Dominic Olney tarvitsi vain yhden yrityksen. Myös seuraava kotkalaisten hyökkäysvuoro päättyi jo neljän yrityksen jälkeen. Syvältä omalta kenttäpuoliskolta alkanut Spartansin hyökkäys päättyi tällä kertaa Jaakko Silmolan potkaisemaan potkumaaliin, jonka turvin Spartans siirtyi 0–10 johtoon. Eaglesin pelinrakentajana aloittanut Sampo Viinamäki sai tehdä tilaa kokeneelle karpaasille Niclas ’Nesi’ Carpelanille, jonka luotsaamana Eagles kavensikin ottelun 7-10 lukemiin juuri ennen neljänneksen päättymistä. Carpelanin maalialueelle kantaneen heiton vastaanottajana oli Mason Wilfong.

Dominic Olney (vas.) ja Lauri Kanerva tekivät tyhjäksi Mason Wilfongin maalintekohaaveet. Kuva: Mikko Mäkelä

Toisen neljänneksen alussa oli Spartansin vuoro epäonnistua lentopotkun aloitussyötöstä eikä Kotkan hyökkäys erehtynyt päästessään hyökkäämään Spartansin 12 jaardin linjalta. Marnol Raudverin juoksupeli siivitti kotkalaiset 14–10 johtoasemaan. Spartans kuitenkin vastasi heti seuraavalla hyökkäyksellä pelinrakentaja Daniel Tolosen omalla juoksupelillä. Lisäpistepotkun epäonnistuttua tilanne oli 16–14. Nesi jatkoi vahvoja otteita Eaglesin pelinrakentajan paikalla ja tällä kertaa maalialueelta löytyi upean kopin napannut Viinamäki. Maalin turvin Eagles lähti puoliajalle 21–16 johtoasemassa.

Kolmannen neljänneksen ensiminuuteilla Dominic Olney karkasi kotkalaispuolustukselta 40 jaardin matkalle aina maalialueelle saakka. Lisäpisteen myötä taululla komeilivat jo ottelun loppulukemat 21-23 ja loppuottelu olikin puolustusten taistelua.

Neljännellä neljänneksellä Eagles yritti mennä johtoon potkumaalilla vain 10 jaardin päässä maalialueesta, mutta upeasti pelannut puolustus ja erikoisjoukkueet estivät kotkalaisten aikeet ja pitivät Spartansin johtoasemassa. Viimeisellä yrityksellä pelinrakentajan paikalle palannut Viinamäki tavoitteli vielä pitkällä heittoyrityksellä Spartansin maalialuetta, mutta laitahyökkääjän paikalta puolustukseen siirtynyt Veeti Tiainen katkasi tämän syötön ja päätti ottelun Spartansin voittoon.

Spartans pelaa Spagettimaljassa Tampere Saintsia vastaan lauantaina 19.8. klo 16:00 Pyynikin kentällä Tampereella.