Otteluennakko: Cowboys - Spartans

5.8.2022

Spartans matkustaa puolivälieräotteluun Kuusankoski Cowboysin vieraaksi. Molemmat joukkueet on perustettu osapuilleen samoihin aikoihin ja ensikohtaamista on odotettu aina vuoden 2019 III-divisioonakaudesta saakka. Sunnuntaisessa kohtaamisessa panoksena ei ole enempää eikä vähempää kuin välieräpaikka.

Taklaamassa kulmapuolustaja Jesse Nuutinen Kuva: Ville Koskiniemi

Spartansin päävalmentaja Uusitalo näkee runkosarjassa lohkon neljänneksi sijoittumisen pienoisena pettymyksenä, varsinkin jos sijoitusta peilaa aiempiin kausiin. Joukkue on kuitenkin muuttunut viime vuodesta roimasti ja loukkaantumiset ja muut poissaolot ovat olleet valmentajien päänvaivana läpi kauden ja hyökkäystä on pyöritetty kolmen eri pelinrakentajan ja neljän keskushyökkääjän voimin.

Konsta Väre on pelannut vakuuttavan kauden yhtenä keskushyökkääjistä. Kuva: Ville Koskiniemi

Pudotuspelien alkaessa sairastupa alkaa tyhjentyä ja kauden alussa pelinrakentajina toimineet Daniel Tolonen ja Eemi Huhtinen palaavat pelaavaan kokoonpanoon. Samoin laitahyökkääjäosastolle paluun tehneet Tapio Kari ja Eetu Häkkilä ovat merkittävä vahvistus Spartansin hyökkäyskoneistoon.

”Vastustaja Cowboys on selvittänyt tiensä pudotuspeleihin puhtaalla pelillä. Joukkueella on kokenut ja erittäin osaava valmennus, joka osaa asiansa ja on varmasti myös skoutannut meidän pelifilmimme läpikotaisin tätä kohtaamista varten.” kommentoi Spartansin päävalmentaja Toni Uusitalo tulevaa vastustajaa ja jatkaa ”Myös Cowboysin hyökkäys tukeutuu vahvasti heittopeliin, joten luvassa on varmasti näyttävä pudotuspeliottelu.”

Myös Kuusankoskella on odotettu tulevaa kohtaamista. Joukkue on todella osaava ja kokenut, mutta pudotuspeliottelu tuo silti perhoset kokeneenkin pelimiehen vatsaan. ”Varmasti on jännitystä!” sanoo Cowboysin pelinrakentaja ja apuvalmentaja Mikko Lautamatti ja toteaa tulevan puolivälieräottelun olevan kuitenkin monelle pelaajalle myös merkittävin saavutus heidän jenkkifutisurallaan. Valmistautuminen on kuitenkin sujunut nappiin ja jotain uusiakin juonia on keretty pudotuspelejä varten harjoitella.  

Cowboysin hyökkäyksen kapellimestarina toimii varsin kokenut Mikko Lautamatti (5). Kuva: Janne Virtanen

Uusitalo uskoo ottelun ratkeavan puolustukseen. Molemmat joukkueet osaavat tehdä pisteitä, Spartans etupäässä juosten ja Cowboys heittäen, ja se kumpi saa toisen joukkueen hyökkäyksen pysäytettyä tulee voittamaan ottelun. Lautamatti uskoo pallonriistojen olevan avain ottelun voittoon. Molemmat valmentajat myös toteavat lajin realiteetit ja uskovat liikkeelle saatavan terveen kokoonpanon olevan merkittävässä osassa ottelun lopputuloksen kannalta.

Spartansin paidasta erityistarkkailuun kannattaa napata laitahyökkääjä Emil Makkula ja pallon toiselta puolelta kulmapuolustaja Lauri Kanerva. Cowboysista ratkaiseviä pelejä Lautamatti uskoo näkevänsä laitahyökkääjä Ville Valtoselta, hyökkäyksen linjamies Aki Pekkolalta, puolustuksen linjamies Mikael Barkmanilta ja takapuolustaja Ville Kostiaiselta.

Laitahyökkääjä Emil Makkulalta odotetaan ratkaisun avaimia sunnuntain ottelussa. Kuva: Ville Koskiniemi

Ottelu striimataan ja sitä voi seurata osoitteesta www.twitch.tv/pirkkalaspartans⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠