Mikko Rastas vahvistamaan Spartansin puolustusta

18.2.2021

Tänään syntymäpäiviään viettävä tukimies Mikko Rastas on tehnyt sopimuksen Spartansin kanssa. 32-vuotta täyttävä Turku Trojansin kasvatti on edustanut Trojansin lisäksi Hämeenlinna Huskiesia ja Seinäjoki Crocodilesia. Viime kausi jäi Mikolta väliin loukkaantumisen vuoksi.

”Kuitenkin halu pelata on edelleen kova.” Rastas kommentoi. ”Joukkueeksi valikoitui Spartans viime kausilla nähtyjen vahvojen otteiden takia. Myös sijaintina Pirkkala sopi parhaiten yhteen meneillään olevien opiskelujen ja siitä johtuvan reissaamisen takia.”

Syksystä asti mukana harjoittelussa ollut Rastas on ollut tyytyväinen joukkueen toimintaan: ”Syksyn juoksutreeneissä ja parilla leirillä mukana olleena voin sanoa, että Spartansin toiminta on hyvän näköistä. Pelaajat ovat sitoutuneita harjoittelemaan ja uusimaan II-divisioonan mestaruuden!”

Sisemmän tukimiehen paikalla pelaava Rastas on tuttu pelikaveri Spartansin toiselle sisemmälle tukimiehelle, Joni Virtaselle. Kaksikko oli 2016 nostamassa Hämeenlinna Huskiesia Vaahteraliigaan I-divisioonan mestaruuden myötä. Rastas kokee, että yhteisestä pelihistoriasta on varmasti hyötyä kentällä, kun tietää mitä toinen tekee ja tuntee toisen vahvuudet. Kaksikko vastaa myös tukimiesten valmentamisesta.

Puolustuksen koordinaattori Kari Uusitalo on vakuuttunut, että Rastas tulee auttamaan joukkuetta merkittävästi sekä kentällä, että valmentajana: ”Mikon luontainen johtajuus ja pitkä kokemus näkyy kaikessa tekemisessä ja hänellä tulee olemaan tärkeä rooli, kun Spartans-puolustus yrittää toistaa viime kauden loistavia suorituksia. Merkitystä ei yhtään vähennä se, että sisemmän tukimiehen pelipaikan lisäksi Mikko pystyy pelaamaan myös ulomman linjamiehen pelipaikalla.”