Haastattelussa Vuoden tulokas Ville Seitsonen

3.11.2020

Aiemmin Nokia Ghosthuntersissa pelannut Juuso Berger koitti houkutella Villeä lajin pariin jo muutama vuosi takaperin, mutta lopulta Villen ensikosketus lajiin tapahtui vuosi sitten Spartansin avoimissa harjoituksissa. Ennakkokäsitys Seitsosella oli lajista verrattain hatara: pelin kulusta oli suurpiirteinen käsitys yhden Superbowlin perusteella.

Ensimmäisellä kaudellaan Seitsonen otti heti paikkansa avauskokoonpanossa hyökkäyksen linjassa. Vastuuta siis riitti alusta asti ja kauden jälkeen vastuusta myös palkittiin, kun Villelle ojennettiin Spartansin Vuoden tulokas -palkinto tunnustuksena kovasta työstä sekä halusta ja kyvystä sisäistää nopealla aikataululla kokonaan entuudestaan itselle vieras laji. Toki opittavaa vielä riittää ja sen Ville itsekin tiedostaa.

Ville (kesk.) pelaamassa ensimmäistä sarjaotteluaan. Kuva: Harri Koivunen

Entä kuinka helppoa on tulla entuudestaan vieraan lajin lisäksi kokonaan uuteen joukkueeseen?

”Muut pelaajat ja valmentajat ottivat hyvin vastaan ja joukkue tuntui nopeasti omalta. Itse lajin opettelu oli aluksi hankalampaa, kun tuntui että valmentajat ja muut pelaajat puhuvat outoine termeineen kokonaan eri kieltä, mutta kun treeneissä edettiin perustekniikoiden jälkeen enemmän pelilliseen harjoitteluun, alkoivat palaset loksahdella hyvinkin nopeasti kohdalleen.”

Miltä uusien pelaajien touhu näyttää nyt omasta näkökulmasta itse vuoden lajia pelanneena?

”Nyt syksyllä mukaan tulleiden meno näyttää oikein lupaavalta ja varsinkin potentiaalia on nähtävissä paljon. Tietysti uusilla tulokkailla on hyvinkin samankaltaisia ongelmia kuin itsellä vuosi sitten, mutta osaavien valmentajien ja kokeneempien pelaajien avulla kaikista saadaan varmasti osaavia pelaajia jo ensi kaudelle.”

Vaikka haasteita varmasti oli, niin kehitys vuoden mittaan oli huimaa ja se palkittiin kauden päätteeksi seurahistorian ensimmäisellä Vuoden tulokas -palkinnolla. Miltä tämä kunnianosoitus tuntui?

”En edes tiennyt kyseisen palkinnon olemassaolosta ennen kuin sain sen käteeni, joten pakkoa sanoa että yllätyksenä tuli. Omasta mielestäni olen aina ollut nopea oppimaan asioita, mutta on tämän palkinnon eteen kyllä töitäkin tehty. Tulokaskaudesta jäi kokonaisuutena erittäin hyvä fiilis, vaikka kausi olikin hieman rikkonainen koronan takia.”

Ville ennen ensimmäistä Jyväskylä Jaguarsia vastaan pelattua kotiottelua. Kuva: Harri Koivunen

Spartansin harjoitukset jatkuvat Pirkkalan Keskuskentällä tiistaisin 19:15 ja perjantaisin 19:45. Kaikki yli 17 -vuotiaat kiinnostuneet ovat edelleen tervetulleita mukaan kokeilemaan lajia aiemmasta lajitaustasta tai koosta riippumatta.