Äijäliigan toinen kierros oli Spartansille vaikea.

9.6.2019

2.6. Helsinkiin lähti vajaamiehinen Spartans. Vastaan asettuivat Velodromin harjoituskentällä Helsinki Wolverines ja Turku Trojans. Osa spartalaisista oli Porissa pelaamassa Bearsin paidassa ja osa muista syistä eivät ehtineet lähteä mukaan Helsinkiin, joten kentällä nähtiin välillä myös valmennusryhmän jäseniä.

Ensimmäisessä ottelussa Wolverines oli tylysti parempi lukemin 38-0 (30-0). Helsinkiläisten hyökkäys toimi tehokkaasti ensimmäisellä puolikkaalla, eikä puolustus saanut sitä montaakaan kertaa pysäytettyä. Puoliajalle siirryttäessä Wolverines oli takonut taululle jo kolmekymmentä pistettä. Spartalaishyökkäys ei päässyt ensimmäisellä puoliskolla etenemään lähes ollenkaan ja kerta toisensa jälkeen pallosta jouduttiin luopumaan kolmen yrityksen jälkeen.

Tahmean ensimmäisen puolikkaan jälkeen peli alkoi jo sujumaan paremmin. Toisella puolikkaalla puolustus ei antanut Wolverinesille enää kuin 8 pistettä. Hyökkäys alkoi jo etenemään pidempiä siivuja jopa yhden jaardin päähän maalista, mutta pisteille ei siitä huolimatta päästy. Wolverines oli tällä kertaa selvästi parempi.


Kauden ensimmäiset ottelunsa pelannut Vili Kujanpää näytti hyviä otteita sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä.

Kovin kauaa ei kuvioita ehditty hioa kuntoon, sillä toinen peli alkoi vain parinkymmenen minuutin tauon jälkeen.

Trojansia vastaan pelatussa ottelussa alkoi peli näyttämään jenkkifutikselta ja ensimmäisellä puolikkaalla pisteitä tehtiin vuorotellen tasaiseen tahtiin. Veeti Tiainen heitti ennen puoliaikaa kolme maalia, joissa kiinniottajina olivat Matti Liski, Antti Willberg ja Niko Korkatti. Puoliajalle siirryttiin tasaisissa lukemissa, Spartansin niukassa johdossa 22-18.

Toisella puolikkaalla näytti jatkuvan sama teema, kun ensin onnistui maalinteossa Trojans ja heti perään Tiainen heitti maalin Alvari Einolalle. Trojansilla kuitenkin tuntui olevan loppua kohden hieman spartalaisia kevyempi jalka ja he karkasivat ottelun edetessä jo reiluun johtoon. Loppulukemiksi taululle jäi 28-42.

Turnauksesta otettiin opit talteen ja valmistautuminen seuraavaan turnaukseen on jo alkanut. 

6.7. Seinäjoella vastassa ovat Seinäjoki Gators ja Turku Trojans

Matti Liski oli heittopeleissä yksi Veeti Tiaisen tärkeistä kohteista.