Otteluennakko: Wolverines Blue - Spartans

10.6.2023

Kauden kolmannessa ottelussa Spartans matkustaa vieraisiin jo kahdesta II-divisioonan finaalista tuttua vastustajaa Helsinki Wolverinesia vastaan. Tällä kertaa I-divisioonassa kohtaavilla joukkueilla on molemmilla allaan varsin selvänumeroinen tappio, joten voitonnälkää varmasti riittää molemmilla osapuolilla.

Edellisen ottelun sivussa ollut Petter Vilpponen (12) palaa tositoimiin sunnuntaina. Kuva: Nea Törmänen

Spartansin päävalmentaja Toni Uusitalo toteaa joukkueen olevan valmis sunnuntain otteluun: ”Eagles-ottelu on pyritty unohtamaan ja jo sunnuntaina käännettiin katseet seuraavaan peliin. Virheitä tehtiin paljon ja nyt viikon aikana on niitä korjattu samalla kun on valmistauduttu sunnuntain peliin.” Samoilla linjoilla on Wolverines päävalmentaja Pekka Lamminsalon mukaan: ”Fokus on perustekemisen kehittämisessä. Saintsia vastaan kompastuimme ihan yksinkertaisiin asioihin kuten taklaamiseen, blokkaamiseen ja oman vastuun ymmärtämiseen ja tärkeää tulevana sunnuntaina on keskittyä enemmän juuri noiden asioiden korjaamiseen. Mitään taikatemppuja tuohon ei valitettavasti löydy.”

Tulevaa vastustajaa Uusitalo kehottaa kunnioittamaan edellisen ottelun lopputuloksesta huolimatta. ”Wolverinesin ensimmäisen ottelun lopputulos tuskin kertoo joukkueesta koko kuvaa. Joukkueesta puuttui paljon pelaajia ja kauden ensimmäinen ottelu on aina hankala.” Wolverinesin kakkosjoukkueen kokoonpano onkin tiettävästi vahvistunut merkittävästi edellisestä ottelusta ja pirkkalaisten on lähdettävä otteluun alusta asti täydellä höyryllä. Lamminsalo muistuttaa kuitenkin, että vaikka Wolverines oli viime kauden päätösottelussa parempi, tuo kahdella sarjatasolla pelaaminen mukanaan aina omat haasteensa. Moni I-divisioonan aloittavassa kokoonpanossa esiintyvä pelaaja on merkittävässä roolissa myös Vaahteraliigan otteluissa. Tulevaan vastustajaan hän on kuitenkin tyytyväinen: ”Spartans on jo vuosia vienyt toimintaansa määrätietoisesti eteenpäin ja on luonnollisesti hienoa, että pääsemme vastaisuudessakin pelaamaan vastakkain.”

Spartans nojaa puolustuksen vahvaan peliin myös sunnuntaina. Taklaamassa Peetu Mansikkamäki. Kuva: Nea Törmänen

Kuten mainittu, vahvoilla on se joukkue, joka on kyennyt korjaamaan edellisen ottelun virheet kuluneen viikon aikana. Spartansin päävalmentaja Uusitalo veikkaa sisuuntuneen Spartansin vievän pisteet mukanaan lukemin 14–35. Lamminsalo korostaa virheiden korjaamisen ohella myös Spartansin heittohyökkäyksen pysäyttämisen olevan avainasemassa ottelun voitosta taisteltaessa.

Spartansin joukkueesta kannattaa seurata Eagles ottelun sairastuvalla levännyttä pelinrakentaja Daniel Tolosta ja aiemmissa otteluissa yhteensä kolme syötönkatkoa napannutta Peetu Mansikkamäkeä. Wolverinesin paidasta puolestaan on syytä seurata puolustuksen takakentällä operoivaa kirkkaan tulevaisuuden omaavaa nuorta kaksikkoa Kaapo Viuhaa ja Joona Sarajärveä.

Ottelu pelataan sunnuntaina 11.6. klo 18:00 Helsingin velodromilla ja on katsottavissa myös Ruutu+ -palvelusta.