Otteluennakko: Panthers - Spartans

8.7.2021

Runkosarja jatkuu Spartansin osalta sunnuntaina 11.7. kun Spartans matkustaa Lahti Panthersin vieraaksi, tosin kenttäremontista johtuen naapurikuntaan Heinolaan. Panthersille ottelu on alkavan kauden ensimmäinen, kun viime viikon Lappeenranta Razorbacksia vastaan kaavailtu ottelu siirrettiin myöhempään ajankohtaan, jotta myös Panthers saisi riittävästi harjoitusaikaa ennen kauden ensimmäistä ottelua.

Tapio Kari (20) kurottelee kohti vastustajaa. Kuva: Harri Koivunen

Lahti Panthersin tuore päävalmentaja Vincent Pervis kertoo, että rajoitusten johdosta vähäisen harjoitusmäärän vuoksi pelikirjaa on jouduttu hieman joka osa-alueella supistamaan. Joukkue on kuitenkin voinut nyt keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja sitä kautta suoritusvarmuuteen. Talven aikana lahtelaiset ovat panostaneet myös vahvasti fysiikkaharjoitteluun ahkeran lajiharjoittelun lisäksi.

Spartansin päävalmentaja Toni Uusitalo painottaa, ettei avausvoiton jälkeen jääty lepäämään laakereillaan vaan katseet on käännetty Lahtea kohti jo viime sunnuntaina. Vaikka Uusitalo tuntee, että Spartansilla on hienoinen ennakkosuosikin viitta harteillaan, ei ottelun tulos ole kirkossa kuulutettu.  ”Lahti näytti jo viime vuonna pirteää peliä ja joukkueesta erottui paljon potentiaalia. Uusi päävalmentaja on varmasti tuonut uudenlaista asennetta mukanaan. Itse uskon että Lahti tulee olemaan tällä kaudella yllättäjä monelle.” Uusitalo kommentoi tulevaa vastustajaa.

Keskushyökkääjä Eino Kalliomäki kantoi palloa vahvasti ensimmäisessä pelissään Spartansin paidassa. Kuva: Tiina Heikkinen

Pervis on ottelun ennakkoasetelmista toista mieltä. ”Tämä on uusi kausi, joten viime kauden saavutuksilla ei ole paljon painoarvoa. Myös Spartansilla on ollut muutoksia niin miehityksessä kuin pelisysteemissäkin.” Pervis sanoo. Hänen näkemyksensä mukaan kyseessä on kahden uuden joukkueen ensikohtaaminen. Pervis myöntää Spartansin olevan kuitenkin hieman kokeneempi joukkue, mutta uskoo lahtelaisen kykenevän haastamaan pirkkalaiset joka osa-alueella. Avainasemaan nousee ajatusvirheiden ja sitä kautta ratkaisevien isojen pelin välttäminen.

Samoilla linjoilla Uusitalo ja Pervis ovat Lahden joukkueen kokoonpanosta. Kyseessä on nuori, melko kokematon mutta erittäin urheilullinen joukko, jonka kehitys kohti kokenutta ja kypsää jenkkifutisjoukkuetta alkaa kauden avausottelusta. Joukkueella on varmasti potentiaalia yllättää monet aikaisempia vuosia muistelevat ja soitellen sotaan sännänneet vastustajat.

Ulompi tukimies Aleksi Siirtola piti viime kaudella lahtelaiset pallonkantajat ahtaalla. Kuva: Harri Koivunen

Spartansin rivit ovat hieman harvemmat kuin avausottelussa. Itseään loukannut tukimies Mikko Rastas joutuu tyytymään ottelun seuraamiseen sivurajalta käsin. Lisäksi puolustuksen puolelta tuhojaan linjassa tehnyt Ere Viitanen ja takakentän pallohaukka Antti Willberg joutuvat valitettavasti jättämään tulevan ottelun väliin. Iloisia uutisia puolestaan tarjoavat kokoonpanoon palaavat kulmapuolustaja Joonas Törmä ja hyökkäyksen linjamies Jaakko Silmola.

Uusitalo nostaa Spartansista valokeilaan kulmapuolustaja Lauri Kanervan, joka jo ensimmäisessä ottelussaan nousi joukkueen kärkitaklaajien sekaan. Lisäksi katseet kannattaa kiinnittää hyökkäyksen linja tekemiseen ja erityisesti tässä ottelussa sentterin paikalta linjaa johtavaan, maajoukkuetaustaakin omaavaan Sami Rantaseen. Pervis ei lahtelaisista halua poimia ketään esille ennen kauden alkua vaan sanoo, että odottaa koko joukkueelta hyviä suorituksia ja parhaat pelaajat voidaan erotella joukosta kauden päätteeksi.

Lauri Kanerva (32) kuuluu joukkueen kovimpiin taklaajiin. Kuva: Tiina Heikkinen

Vaikka Spartans onkin ehkä hienoinen ennakkosuosikki, on totta, että molemmat joukkueet ovat muuttuneet niin pelaajamateriaaliltaan kuin systeemiltään sitten viime kesän. Ottelusta voidaan odottaa varsin kovaa vääntöä ja se ratkennee klassisesti vähemmän virheitä tekevän joukkueen eduksi.